keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Hiihtolomaviikot Kolilla


Kolmen viikon kova kiire on nyt ohi. Ennen hiihtolomia olimme henkisesti varautuneet tulevaan työputkeen. Mukavasti sai duunia painaa ja viimeistään nyt on käsitys, millaista on olla töissä kausiluonteisessa työpaikassa. Ensimmäinen viikko yllätti meidät ja varmasti myös monet muutkin työntekijät. Kelit sattuivat kohdilleen ja laskijoita riitti, melkein enemmän kuin koko puljuun olisi sopinut. Ruokaa sai laittaa sydämensä kyllyydestä, eikä tarvinnut todellakaan miettiä että mitäs sitä seuraavaksi tekisi.

Sairasteluiden takia oli hieman pulaa työntekijöistä ja siksi jotkin työpäivät olivat melko stressaavia. Pientä tuskanhikeä pääsi välillä syntymään kun sali oli täynnä porukkaa ja ruokatilauksia alkoi kasautua pöydälle. Yksin olessa töissä, ei kassalta päässyt pois tekemään ruokia vaan ihmiset joutuivat kärsivällisesti odottamaan annoksiaan. Asiakkaat olivat kuitenkin hyvin ymmärtäväisiä ja loppupeleissä kaikesta selvittiin :)
Etelä-Suomen lomaviikkojen jälkeen alkoi Koli täyttymään uusista matkailijoista. Ulkomaalaisia asiakkaita vieraili Kolilla jonkin verran, mutta kotimaiset matkailijat olivat suurin kohderyhmä. Seuraava lomaviikko oli edellistä hieman hiljaisempi, mutta asiakkaita riitti! Hyvällä ennakoinnilla ja esivalmisteluilla viikko tuntui helpommalta ja työvoimasta ei ollut tällä kertaa pulaa. Kaikkia on mahdotonta miellyttää, mutta kokonaisuudessaan asiakkaat olivat tyytyväisiä palveluun ja tarjontaan. Sää sattui olemaan edellisviikkoa huonompi, joka varmasti harmitti hieman matkailijoita.


Seuraavaksi oli vuorossa meidän hiihtolomaviikko, joka oli rauhallisin verrattuna edellisviikkoihin. Ampumahiihdon MM-kisat sattuivat samalle viikolle, joten se ehkä rajoitti myös meidän asiakasmäärää. Sää oli hyvin vaihtelevaa. Välillä paistoi aurinko ja lämmintä riitti, kun taas välillä oli melkoista myräkkää ja lumisadetta. Omat kaverit viihtyivät viikolla rinteessä, sekä myös itselleni sattui kolmenpäivän vapaat :) Oli kyllä mukava päästä pitkästä aikaa tiskintakaa myös mäkeen, kun siitä oli taas pitkään haaveillut.

Tiivistettynä kuukausi meni todella nopeasti! Nyt sen vasta käsittää, kuinka nopeasti aika vierähtää. Vähän aikaa sitten vielä jännitti tuleva kausi ja nyt se onkin jo pian ohi. Vielä on onneksi luvassa monenlaista herkkua ;) Esimerkiksi Koli-Span, sekä Grill-it ravintolan testaus... ja kaiken kruunaa tietysti kauden päättärit :) Uuujee...

Seuraavaksi katseet ja odotukset kääntyvätkin kevääseen, joka onkin todella aikaisessa. Yöpakkasia riittää kuin myös aurinkoa päivisin, joten parempia kelejä viettää päivää rinteessä tuskin löytyy. :) Kevätsesonki huipentuukin Pääsiäiseen, jolloin on monilla pitkät vapaat ja aikaa lähteä laskettelemaan. Toivotaan yöpakkasten hellivän rinteitä, että pysyvät huippukunnossa aina kauden loppuun saakka.

Oikein mukavaa ja aurinkoista alkanutta kevättä kaikille! :)


- M & A



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti