tiistai 20. tammikuuta 2015

Artun mietteitä alkaneesta kaudesta

Nyt on muutama viikko uusiin paikkoihin tutustumista Ukko-Kolin rinnekahvila Rinnetuvalla sekä Loma-Kolin rinnekahvila Sulassa takanapäin ja näin alkaa hahmottamaan työn tarkemmin tällaisessa sesonkiluonteisessa työpaikassa. Työ on monipuolista, josta tykkään. Etenkin asiakaspalvelu on mukavaa ja asiakasvirrat vaihtelevat selvästi arjen ja viikonloppujen välillä. Vuoden vaihteen tienoilla, oli luonnollisesti venäläisasiakkaiden sesonki ja monet päivät menivät pääsääntöisesti englanniksi asioiden. Nyt kuitenkin huomaa, että venäläisasiakkaat ovat vähentyneet selvästi ja suomalaiset laskettelijat alkavat vallata Kolin mutkamäet.

Kuten mainitsinkin jo työn monipuolisuudesta, on välillä palveltava asiakkaita niin suomeksi kuin englanniksikin. Lounas aikaan on valmistauduttava parilan ääreen siirtymiseen, Kolin Burgereiden ravitessa laskettelijoiden kasvavan nälän. Burgereiden lisäksi keittiöstä löytyy makkara-, kana- ja falafelkorit. Savumuikku sekä broilerisalaattia ja lounasaikaan klo 11.00 - 15.00 on myös mahdollista valita lounasbuffamme. Kaiken tämän lisäksi tiskiltä löytyy herkkuja moneen otteeseen, niin makeanhimoon kuin pikkusuolaiseen nälkäänkin. Ja ilman muuta kahvia, teetä ja huippuhyvää Tazza-kaakaota (kermavaahdolla tietenkin) on saatavilla aamusta aina iltaan saakka.

Kolille kertyy matkaa Joensuusta 75 km suuntaansa. Päivittäin ajettuna se alkaa hiljalleen tuntua istumalihaksistossa, mutta onneksi työkavereiden kanssa olemme onnistuneet sopimaan yhteiskyydityksiä, jolloin ei ole niin yksinäistä ajamista. Työilmapiiri niin Ukko-Kolilla kuin Loma-Kolillakin on erittäin hyvä ja kyllähän sitä kahvia keitellään rinteiden ja vuokraamon puolen työntekijöille, että jaksaa täysillä aina työpäivän loppuun asti. :)

Työpäiviin mahtuu siis ihan perusduunia kassalla asiakkaiden kanssa, ruoan valmistamista, siivoamista ja asiakastilojen siistinä pitämistä, totta kai kuorman purkamista, täyttöjä, tilittämistä, kirjanpitämistä yms. Vielä on paljon uutta tulossa, kun tämä harjoittelu pääsee kunnolla vauhtiin. Nyt ollaan vasta ihan alkumetreillä ja tunnustellaan miltä elämä tuntuu talvisesonkipaikassa. Kohta alkaa suomalaisten hiihtolomaviikot ja silloin saadaan tehdä töitä niin kuin ihan oikeasti, mutta siitä selviämme hyvin meidän asiansa osaavien työntekijöiden ansiosta. :)

Hyvillä eväillä ollaan saatu kausi pyörähtämään käyntiin ja eteenpäin mennään. Toivottavasti kelit sallii hyviä laskettelupäiviä sopivien pakkasten myötä ja johan tuo aurinkokin tuntuu antavan mukavia talvisen keväisiä merkkejä aina aika ajoin. Siis kevättä ja samalla talven upeimpia laskukelejä kohden mennään päivä kerrallaan. Tervetuloa laskemaan ja viihtymään Kolin upeisiin laskettelurinteisiin. :)





                            Ukko-Kolin takassa lämpöä ja tunnelmaa luo oikea takkatuli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti